Seppo Hildén

 

Isä, poika ja USA:n patenttikavallus

 

 

tositarina suomalaisesta Hi-tech firmasta

 

 

  Alussa oli mies ja bisnesidea. Lopussa oli kaksi miestä ja USA:ssa läpilyönyt bisnesidea. Tämän läpilyömisen avuksi nämä kaksi miestä tosin tarvitsivat kolme yhdysvaltalaista lakitoimistoa ja heidän 15 huippuasianajajaansa.

  Tämä kirja kertoo tositarinan pienen oululaisen hi-tech -yrityksen kivikkoisesta matkasta läpi suomalaisen bisnesmaailman että kansainvälisten markkinoiden ja kuinka sen matkan varrella suomalainen kahden miehen firma laittoi isot amerikkalaiset tietotekniikkajätit polvilleen. Se on samalla kertomus myös siitä, kuinka yritysmaailmassa kaikki yritykset ajavat omia etujaan ja pahin vihollisesi voikin tulla omien joukosta.

  Kirja toimii sekä yrityksen historiateoksena että tosielämän rikosromaanina ja tragikoomisena veijaritarinana.

  Jokainen lukija valitkoon oman lukukulmansa.

  Kirjaan on sisällytetty runsaasti myös dokumentteja, sillä faktathan pitää olla kohdallaan jos mainostaa jo kirjan kannessa, että kirja on tositarina. Lisäksi dokumentit helpottavat tarinan seuraamista ja antavat lukijan kurkistaa hieman myös yritysmaailman harvoin julkisuudessa esillä olevaan sopimuspuoleen.

  Mutta mielenkiintoinen tämä yli 20 vuotta kestänyt kahden miehen yritysmatka on ollut. Niin mielenkiintoinen, että päätin jakaa sen muillekin luettavaksi.

  Ja kyllä, minä olen se toinen mies.



280 sivua, sisältäen 145 dokumenttia

 

ISBN 978-952-68773-1-0 (nid.)

ISBN 978-952-68773-2-7 (e-kirja)

 

 

 

 

 

Tämän mielenkiintoisen ja ainutlaatuisen yrityskirjan voi ostaa pehmeäkantisena tai ekirjana. Itse asiassa tällainen paljon dokumentteja sisältävä kirja toimii paremmin ekirjana, koska kaikki kirjaan upotetut dokumentit pystyy tarvittaessa suurentamaan ja täten niiden lukeminen helpottuu.

 

Kirja maksaa 20 sekä painettuna että ekirjana. Painettuun kirjaan sisältyy postituskulut, ekirjan tilaaja saa liiteosoitteen Google Drive pilveen, josta kirja avautuu automaattisesti niin älypuhelimen, tabletin, läppärin kun pc:n näytölle. ekirja on tallennettu pdf-muodossa joten se on luettavissa kaikilla laitteilla.

 

Kirjaa voi tilata sähköpostitse osoitteesta seppohilden@gmail.com

 

Kun tilaat kirjan suoraan kirjailijalta, saat sen samalla paljon edullisemmin mitä kirjakaupoista ostaessasi.

 

Ohessa kirjakaupan vertailuhinta.

 


 Kirjoitan harrastuksekseni Armas Herra-veijariromaanisarjaa. Olen kirjoittanut kirjasarjaan tähän mennessä seitsemän romaania. Ne ovat mielestäni hauskoja.

Armas Herra - veijariromaanikirjojen tarinat ovat fiktiota.

Nyt päätin kirjoittaa tässä välissä veijariromaanin, joka ei ole fiktiota.

Kirjassa kerron 20-vuotisen taipaleeni oululaisen hi-tech -yrityksen palveluksessa. Alussa palkollisena ja lopulta yhtiön toisena osakkaana.

Vaikka olenkin kirjoittanut useita fikiivisiä veijariromaaneja, niin minäkään en olisi osannut keksiä tällaista veijaritarinaa, minkä tosielämä toi eteeni.

En tiedä sitten pitäisikö asiasta olla iloinen vai mitä.

Mutta lukijoille kirja on varmaan mielenkiintoista luettavaa.

Ja sehän se taitaa olla kirjojen tarkoituskin.

 

© 2020 Armas Herra